MIKSI meninkään hankkimaan vuositakaperin yli 100€:n arvoisen potkurin kun sillä ei tehe kertakaikkiaan mitään??? Kaikki hiekottajat saisi karkottaa johonki toooosi kauas. Olen tänä talvena kaatunu jo 3kertaa ja joka ikinen kerta on ollut ihan peilikirkas jää tiessä...ja missään ei hiekotusta. Ja sitten kun sitä hiekotusta ei todellakaan tarvi niin hiekotetaan koko samperin kävelytie ettei varmasti voi kulkea potkurilla saatika vetää lapsia pulkassa. Mikä järki on hiekottaa koko iesuksen kävelytie, onko se todellaki hankala hiekottaa vaikka puolet tiestä???
Ja miksi sitä hiekotusta ei ole silloin kun sitä ihan OIKIASTI tarvitaan... ja minen kyllä kaipaa sitä hiekotusta edes silloin. Vasta taannoin juttelin yhen mummon kanssa niin hän juuri valitti sitä että oli saanut potkurin lapsiltaan synttärilahjaksi ihan vaan sitä varten kun lapsukaiset olivat ajatelleet että mummon olisi helpompi kulkea ja niin mummo oli samaa mieltä ja siinä hänkin harmitteli että eipä ole juuri päässyt uutta potkuriansa testaileen kunnolla.
Voi tsiisus... menee maku koko hommasta, lapsetkin monesti lenkille lähtiessä ovat että josko voisivat istua kelkassa ja pulkassa, no eivät vaan voi ku sitä saatanan hiekkaa on ihan joka paikassa, ARGH!! Ja mie kun niin nautin lumesta ja potkurilla kulkemisesta mutta empä enää ku se vähänenki lumi pitää peittää sillä hiekalla :( ...jään miettimään pitäiskö minun myyä pois koko potkuri, höh :(

Kiitos te v***n viisaat hiekottajat... dippadai.