Synnytyskertomus

Perjantaina 6.11 heräsin noin kello 6.00 samaan tilanteeseen kuin edellisen vauvankin kohdalla, pikkarit oli märät samoin sänkykin hieman. No ei kun vessaan ja sieltähän sitä lirahteli, lapsivettä. Ajattelin että ei voi olla taas totta... menin herättään miehen joka ei millään minua tahtonut uskoa. Viikkoja oli tuolloin kasassa 34+4.

Mies sitten lähti siinä töihin ja mie oottelin et neuvola aukiaa ja soittelin sitten neuvolatädille, hän kertoi että olla vaan kotona kunnes lörähtää niin että iso side kastuu kokonaan. Olin sitten päivän kotosalla lasten kanssa ja kaverikin kävi omien lasten kanssa meillä, siinä yhdessä päiviteltiin että miten tämä tapahtui taas ja ihan puun takaa tuli että vedet alkoi valua. Kokopäivän odottelin sitä isoa lörähystä... noin klo 17 mies tuli kotia ja siittä puolituntia tuli se isompi lörähys, kaikki meni märäksi. Miehen patistamana soitin synnärille ja sieltä oltiin erittäin vihaisia etten mennyt sinne heti aamulla kun vedet meni, kuulemma noilla viikoilla pitää mennä heti. Kerroin että tein niinkuin neuvolasta neuvottiin ja neuvolaan lähti negatiivista palautetta synnärin suunnalta kuulemma.

Kaverin kanssa sitten menimme synnärille ja mies jäi lasten kanssa kotia. Pikatesti näytti et vettä se on mitä tulee mutta silloin sitä tuli jo kovin kovin nihkeästi. Minulle luvattiin että pääsisin heti seuraavana aamuna lääkärin juttusille.

Lauantaipäivä koitti ja lääkäri oli erittäin kiireinen, koko päivän ootin että oisin päässyt hänen juttusilleen... kunnes klo oli 19.00 ja käväsin suihkussa ja ymmärsin pettymyksen etten päässy enää sen päivän aikana lääkärille. Purin turhautumisen hoitajalle... itkin ja taisin vähän huutaakkin että pelkään kohtutulehusta ja leikkausta ja että minun on pakko päässä lääkärille heti aamusta tai lähen kotia. Hoitaja oli sitä mieltä että minun tilanteessa hän vaan olisi rauhallisesti ja oottaisi mitä tuleman pitää, kerroin että turha kuvitella olevansa minun tilassa kun ei ole... vähän meni jopa riitelyksi hoitajan kanssa ja lopulta hän lupasi että hoitaa asiat niin että pääsen ensimmäisten joukossa aamulla lääkärille.

Tuli sunnuntai kun vihdoin pääsin heti aamupalan jälkeen lekurille... Kerroin että pelkään ja etten halua leikkaukseen. Lääkäri kyseli että olinko varma että mulla tuli lapsivettä koska sisätutkimuksessa paikat oli todella kuivat eikä vedestä ollut merkkiäkään. Kysyi suoraan että mitä jos olenkin pissannut housuihini, olin että kyllä mie tunnistan pissahädän ja osaan mennä silloin vessaan. Lääkäri epäili seuraavaksi että olikohan kyseessä ollut pieni reikä joka olisi mennyt umpeen. Hän päätti tehdä jonkun varman testin mulle ja sanoi että mikäli vettä on kyseessä niin testi muuttuisi positiiviseksi 5-10minuutin jälkeen. Minun testi muuttui positiiviseksi heti ja vettähän se sitten oli.

Lääkäri ultrasi vauvan ja kysyi että käynnistystäkö haluan, no sitäpä sitä. Vauvan painoarvio oli 2200g ja lääkäri päätti laittaa minut tippakäynnistykseen heti lounaan jälkeen. Söin siinä pikkasen hermostuksissani ja vaihoin synntyskaapun päälle ja otin suunnaksi synnärin ja niin minut laitettiin tippaan. 6 tuntia olin tipassa ja ihan pienen pieniä supistuksia tuli, maitoa alkoi erittyä tuon jälkeen ihan hulluna.

Seuraavana päivänä eli maanantaina lääkäri tutki minun paikat ja mitään ei ollut tapahtunut, käynnistelyjä jatkettiin cytoteceillä, iltaa kohti supistelut alkoi jo hieman tuntuakkin enemmän ja yö oli jopa niiden takia levoton.

Tiistaina herätessäni menin vessaan ja kappas limatulppahan se sieltä tulla tupsahti. Lääkäri katsoi paikat ja vesi oli muuttunut punaiseksi. Hän oli sitä mieltä että nyt oli lähtökohdat jo niin hyvät että jos ei sen päivän aikana synny niin jo on ihme. Sanoi että mikäli ei synny niin täytyy miettiä seuraavaksi sitten leikkausta. Klo 9.30 sain lisää cytotec lääkettä... supistelut oli jo välillä erittäin kipeitä. Lounaan syöminen oli jo hankalaa kun ei voinut istua eikä voinut oikein seisoa... Klo 13.30 sain vielä viimeisen cytotecin ja sen jälkeen se olikin sitten menoa.

Synnärille siirryin noin klo 16.00. Supistukset olivat niin kipeitä jo että hoitaja vei minut juoksujalkaa osastolta synnärille ja mie itkin ja valitin ja ihmiset väisteli käytävillä kun oli jo kiirus. Synnärille päästyäni lääkäri tutki paikat, mutta kuulemma olivat vielä kovin epäkypsät ja että voi mennä yöhön ennen kuin syntyy. Supistusten väli oli silti alle minuutti ja minusta tuntui jokaikisen supistuksen kohalla että kuolen. Mies ei ehtinyt ihan heti synnärille mutta onneksi sielä oli aivan ihana opiskelija tyttö joka hieroi minun selkää ja hartioita aina supistusten tullessa ja silloin kun ei supistanut hän toi mehua ja oli aivan ihana tuki mulle.

Kätilö sitten alkoi kysellä että mitä kivunlievitystä haluan... hän antoi vaihtoehdoiksi epiduraalin, spinaalin ja kohdunkaulanpuudutuksen. Hän antoi siinä samalla ilokaasumaskin mulle mutta sen hengittelystä ei tullut mitään kun olin niin kipeä. Kivunlievitystä en osannut valita ja sanoin että laittakaa mitä haluatte. Lääkäri tuli sitten laittamaan mulle kohdunkaulanpuudutuksen ja olihan se homma laittaa kun minua supisteli vähän väliä. Vihdoin puudutukset oli laitettu ja minun oli heti helpompi ottaa supistukset vastaan.

Mies tuli siinä vaiheessa myös synnärille. Olin ehtinyt puristella jo opiskelijatytön kädet murskaksi ja otin käyttöön miehen käet joita oli mukava puristella, oli turvallinen olo. Jossain vaiheessa lääkäri tutki paikat ja olisikohan ollut 5cm auki. Aina supistusten tullessä lääkäri ei antanut minun vetää itteäni kasaan vaan piti vähän niinku pakolla (minun luvalla kuitenkin) minun jalkoja auki niin kuulemma paikat aukiaisi ehkä nopiampaa. Lopulta lääkäri tutki paikat ja sanoi että pieni lipare on enää vain edessä ja kysyi että voisiko hän seuraavan supistuksen aikana vähän työntää sitä liparetta pois edestä, annoin luvan. Supistus tuli ja lääkäri tuumas että pää meni lipareen ohi ja ettäsoin työntää.

No miehän sitten työnsin ja työnsin kunnes vauvan päälaki jo näkyi, silloin mulle tuli joku refleksi ja vetäsin jalat yhteen ja menin sängyssä ylöspäin. 2hoitajaa piti minun jalkoja väkisin erillään ja mies piti hartoista etten karkaisi sängystä, minun käet olivat kuulemma haroneet kaikkia mistä vain sai kiinni ja se tuska oli ihan kamala, ensimmäistä kertaa synntyksessä totesin ettei enää ikinä. Lääkäri otti minuun niin pistävän katsekontaktin ja sanoi että nyt pitää keskittyä ja työntää vauva äkkiä pihalle. Ja mie huusin ja työnsin ja olin ihan varma että kuolen. Kunnes yhtäkkiä alettiin huutamaan että älä enää työnnä ja sitten vauva tulikin jo pihalle.

Pikkuinen poika syntyi klo 17.31. Mies ehti olla synnytyssalissa 20minuuttia. Eli paikat lopulta aukeskin rytinällä eikä tarvinut mennä yöhön asti. Kokoa pikkumiehellä oli 2295g ja 45,5cm, viikolla 35+1. Sain hetken pitää häntä sylissä ja mies katkaisi käet tärräten napanuoran. Mie itkin ja mies itki, oli niin helpottunut olo ja onnellinen. Vauvan henki röhisi ja hänet vietiin sitten keskoskaappiin lämpiämään. Pukkasin vielä jälkeiset pihalle ja lääkäri totes että alapäähän ei tullut mitään.

Suihku ja syönti ja sitten mentiinkin jo vauvaa ihastelemaan. Hän oli vielä synnärillä odottelemassa siirtoa lastenteholle. Lopulta tuli ilmotus että sielä oli meidän vauvalle paikka ja mies lähti lastenlääkärin kanssa viemään poikaa teholle. Mie jäin odottelemaan pääsyä osastolle. Kun vihdoin pääsin osastolle moni tuli kysymäänb että etkös sie hetki sitte lähteny tuskasena synnyttään ja nyt olet tuossa noin reippaana. Mulla oli niin hyvä olo että olisin voinut juossa vaikka maratoonin. Huonetoveriki totes että ei ikinä uskois että olin hetki sitten synnyttänyt.

Mutta sellainen oli tän pikkukolmosen maailmaan tulo. Hän oli tasan 2 viikkoa sairaalassa. Itse olin 2 päivää. Vauvalla oli mennyt vettä keuhkoihin ja joutui opettelemaan hengittämistä ja lopulta syömistä, lopulta hän oppi mitä pitikin ja pääsi kotia. Nyt eletään kiireistä mutta mukavaa ja ihanaa vauva-arkea. Sisarukset ovat välillä vähän mustiksia mutta kovia silti hoitamaan vauvaa... ja onneksi ne mustasukkaisuus oireet purkautuvat minuun eikä vauvaan.

(viimeinen mahakuva otettu just ennen sitä ku lähin sitten synnärille, harmi ku ei missään kuvassa ollu paita päällä )